Noniin. Maailmanparannusfiilis pukkasi kesken unensaantiyrityksen, joten pitkästä aikaa rustailen tänne ajatelmia. Brace yourselves.
Onko teille tuttu se tunne kun joku asia paljastuu joksikin muuksi mitä on aina kuvitellut sen olevan? Esimerkkinä vaikka se kun sain kuulla että banaani on marja, ja että mansikka on epähedelmä.
No. Tunne tästä oivalluksesta on samaa luokkaa.
Koko lapsuuteni lupasin itselleni etten riitele, ja että aina tulen olemaan iloinen ja hyvällä mielellä kun kasvan isoksi. Vihasin negatiivisuutta, inhosin tappelua ja huutoa. Päätin silloin että pysyn aikuisena kaikesta sellaisesta kaukana mistä ei tule hyvä mieli.
Kuten arvata saattaa, en pystynyt välttämään negatiivisuutta. Sitä on lähes joka puolella. Se on murskannut mieltä, ja saanut pohtimaan elämän tarkoitusta. Huonon olon keskellä tuntui aina että elämä on pielessä.
Mutta oliko se?
Mitä jos sanoisin teille että negatiiviset asiat on yhtä tärkeitä kun positiiviset?
Mitä jos sanoisin että pahalta tuntuvat jutut ei tee elämästä huonoa, vaan päinvastoin - täydellistä?
Mieti esimerkiksi valokuvaa. Onko käsite "kontrasti" tuttu? Hyvä. Onko alkeellistasoinen kuvanmuokkaus koettua? Hyvä.
Jos kuvan kontrasti vedetään nolliin, kuvasta tulee täysin harmaa. Ei kovin nautinnollista katseltavaa. JA, jos kuvan kontrasti säädetää huippuunsa, kuvasta tulee täysin valkoinen. Onko sekään loppuviimeksi erityisen mielenkiintoista? Omasta puolestani voin ainakin sanoa ettei valkoisen kuvaruudun katsominen juurikaan tuntemuksia herätä. Tästä pääsemmekin metaforan pääpointtiin.
Olen omakohtaisesti saanut todeta, että positiivisuus on todella hienoa, ja hyvä asia. Mutta! Vain tiettyyn pisteeseen saakka. Jos positiivisuus on pysyvää ja muuttumatonta, mielen ehkäpä inhottavin reaktio astuu kehiin. Turtumus. Pelkkä sanakin jo nostaa ihokarvat pystyyn. Turtumus EI kuulu elämään. Se että mikään ei tunnu enää miltään, on pahinta mitä kuvitella saattaa. Oman näkemykseni mukaan ainakin. Turtumus on mielikuvani mukaan aikalailla suoraan verrattavissa masennukseen. Ei hyvä. Ei ollenkaan.
Jos vieläkin luet tätä tekstiä miettien että "Mitähän tyyppi tässä nyt oikeen ajaa takaa?", niin tässä se tulee:
Rakasta sun elämän vastoinkäymisiä. Ne antaa tilan sun hyville hetkille. Kaikki tarvitsee aina vastapuolen. Sen yangin. Elämä on aina kiinni tasapainoista. Mitä huonommissa fiiliksissä sä käyt, sitä parempiin fiiliksiin sul mahdollisuus päästä.
Koska onnellisuus ei oo kiinni hyvien juttujen laadusta.
Vaan hyvien ja huonojen juttujen välisestä kontrastista.
